Eki – uusi/vanha kapteeni
Tervehdys ruukkilaiset!
Minut on valittu toistamiseen kapteeniksi ja pidän suurena kunniana olla pelaajien edustajana yli tuhannen jäsenen urheiluseurassamme. Ruukkigolf taitaa olla myös yksi Raaseporin suurimmista seuroista, josta voimme kaikki olla ylpeitä.
Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää edellistä kapteeniamme Sören Isakssonia menneistä vuosina ja sujuvasta kapulan vaihdosta. Sören teki kapteenivuosinaan hienoa työtä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Ensimmäinen kauteni kapteenina oli vuosituhannen vaihteessa 1999 – 2001 ja kylläpä seura ja golf yleensäkin ovat muuttuneet ja kehittyneet niistä ajoista. Yhdistyksemme on löytänyt vuosien mittaan oman toimintamallinsa ja kulttuurinsa. Siitä kiitos kuuluu kaikille vastuuhenkilöille ja aktiiveille vuosien saatossa. Olen ollut mukana Ruukin toiminnassa aivan alkuajoista lähtien eri rooleissa, joten seura, kenttä ja niiden historia ja kulttuuri ovat minulle hyvin tuttuja.
Seura on jäsentensä näköinen ja Ruukin henkeen on aina kuulunut ystävällinen ja kanssaihmiset huomiova käytös. Tästä olemme saaneet myös positiivista palautetta eri tutkimuksissa. Pidetään yhdessä huolta, että tämä jatkuu myös tulevilla kausilla.
Meille tuli viime kaudella ilahduttavasti yli 300 uutta jäsentä, joten muutama sana itsestäni niille, jotka eivät minua tunne tai minä en ole vielä ehtinyt teitä tervehtiä. Olen helsinkiläinen mutta perheelläni on vapaa-ajan asunto Pohjassa, eli juuri sopivan lähellä Ruukkia. Pelaan paljon, koska eläkeläisellä on aikaa ja golfista saa päivän perusliikunnan mukavalla tavalla.
Seura on jäsentensä näköinen ja Ruukin henkeen on aina kuulunut ystävällinen ja kanssaihmiset huomiova käytös.
Haluan nostaa muutamia asioita esiin jo ennen kauden 2021 alkua.
Seura järjestää kauden aikana paljon erityyppisiä kilpailuja, joihin toivoisin enemmän uusia pelaajia. Nyt osallistujat painottuvat paljon senioreihin – käännetään tämä tulevalla kaudella toisin päin. Toivoisin myös seurakilpailuihin uusia kasvoja. Ne ovat mukava tapa tutustua myös naapurikenttien pelaajiin.
Kentän kunnossapito
Kentän kunto ei ole pelkästään kenttähenkilökunnan vastuulla, vaan meidän pelaajien tulee myös pitää siitä huolta: lyöntijäljet ja griinien alastulojäljet tulee paikata ja bunkkerit haravoidaan kuntoon lyönnin jälkeen. Kentän viheriöt olivat viime kaudella loistavassa kunnossa, mutta syksymmällä alkoi löytyä paljon korjaamattomia alastulojälkiä. Tämä on tuttu ilmiö pääkaupunkiseudulla ja sitä emme kaipaa kotikentälle.
Pelinopeus
Jokainen pelaaja voi vaikuttaa siihen, että ryhmä etenee sujuvasti ja pääsemme täyden ryhmän ideaaliin peliaikaan, joka on noin 4h 15min – 4h 30min. Lyöntien määrä tässä on harvoin se ratkaisevin tekijä, vaan moni muu. Esimerkiksi; ole valmis lyöntiin, kun vuorosi tulee, katso puttilinjat valmiiksi, täytä tuloskorttisi vasta poistuttuasi griiniltä, jätä kärrysi poistumisreitille, seuraa koko ryhmän pallojen lentorataa jne.
Jäsenistön aktivointi
Ruukkigolfissa on valtavasti toimintaa myös itse pelaamisen ulkopuolella. Eri toimikunnissa on aina tilaa uusille aktiivisille jäsenille ja talkoissa oppii tuntemaan uusia ihmisiä. Ei muuta kuin rohkeasti mukaan sekä uudet että vanhatkin jäsenemme.
Ruukkigolfin kapteenina haluan toimia pelaajien edustajana kaikilla eri foorumeilla, joten kaikki kehitysideat ja mielipiteet ovat tervetulleita.
Nykäiskää vaan hihasta, kun kentällä tai klubilla tavataan!
Terveisin, Erkki ”Eki” Peurala
—–
Takaisin Frogleg News päävalikkoon