Edessä on erilainen kesä. Ruukkigolfissa junnujen treenit ovat olleet avoinna koko perheelle. Yhdessä on treenattu isona ryhmänä joka tiistai-ilta PGA Pro Jouni Simanaisen johdolla ja oppeja kerrattu peli-illoissa. Yhdessä emme voi treenata ainakaan alkukesästä ja avoimien ovien tapahtuman järjestämme kun on taas turvallista kokoontua ryhmissä.
Golfin pelaamista ei vielä ole kielletty kunhan muistaa Golfliiton ja klubien säännöt, nettisivuille päivitetään ohjeita ja puhelimitse voi olla yhteydessä toimistoon. Välineitä emme voi lainata, mutta jos sinulla on omat mailat niin toistaiseksi esim. rangella ja lähipelialueella on saanut harjoitella, kun muistaa turvavälit.
Tänä vuonna perheiden yhdessä olo ja ulkoileminen on erityisen tärkeää koronavirus epidemian valloitettua maailman. Jos asuu omakotitalossa voi lähipeliä treenata omalla takapihalla. Kaikki liikuntakeinot saa ottaa viimeistään nyt käyttöön: pallon heittoa isoilla ja pienillä palloilla (ei golfpalloilla mutta vaikka tennispalloilla), heitetään suoraan tai kierteellä, olan yli tai jalan alta jne. Golfliiton sivuilta löytyy monenlaista vinkkiä liikuntaan, osaan ehkä tarvitaan jotain välineitä mutta kotoa löytyviä välineitä soveltaen löytyy jokaiselle jotain.
Toukokuun osalta golfliitto on peruuttanut kaikki – myös junioreiden – kilpailukiertueet. Ruukkigolfille on myönnetty junioreiden Future Tourin sekä Finnish Junior Tourin kilpailut elokuulle. Jos loppukesästä saadaan kilpailla, niin palataan näihin myöhemmin kesällä.
24H on junnujen oma varainkeruu tempaus. Aiemmin tähän on yhdistetty Ruukkigolf Open. Tähän kisaan ajattelimme pitää tauon ja sen sijaan pelata 9r yökypeli (pe 12.6.) ja aamuvirkku kilpailut (la 13.6.).
Ruukkigolfin junnutoiminnalle on golfliitto myöntänyt Laatumerkin osoituksena tavoitteellisesta ja organisoidusta seuratoiminnasta. Junnujen tapahtumakalenteri löytyy Ruukkigolfin nettisivuilta ruukkigolf.fi/juniorit sekä Facebookista junnujen omilta RuukkigolfJuniorit sivulta. Päivitämme sinne vinkkejä ja ohjeita turvalliseen pelaamiseen.
Aurinkoista kesää ja nähdään kentällä!
Terveisin junnutoimikunta
Taru Röman (pj), Kaj Karlsson ja Päivi Peltola
Kategoriassa: Frogleg News