Ruukkigolf saa vuodesta toiseen golfareilta kiitettäviä arvosanoja klubin tunnelmasta ja ilmapiiristä. Yksi näiden arvioiden tukipilareista on taatusti seuran vuonna 1830 rakennettu klubitalo, jonka tarina historiasta nykypäivään on taatusti vertaansa vailla Suomen golfhistoriassa.
Ruukkigolf sijaitsee Brödtorpin kartanon mailla, joka on keskiajalta periytyvä säteritila. Kartanon 620 neliömetrin päärakennus on rakennettu 1700- luvun loppupuolella ja muutettu nykyiseen asuunsa 1910 – 12. Tilalla on harjoitettu maataloutta hyvin monipuolisesti.
Se on ollut aikoinaan iso maitotila, jossa on kasvatettu myös lampaita ja hevosia. Pelloilla on myös viljelty viljaa, juureksia ja hedelmiä hyvin monipuolisesti. Nykyään tila on tunnettu omenoistaan, jonka pohjalta myös Ruukkigolf on löytänyt uniikin identiteettinsä ja tarinansa.
Ruukkigolfin nykyinen klubitalo on entinen kartanon väentupa ja se on toiminut aikoinaan neljän perheen asuntona.
Klubitalon remontointi aloitettiin seuran perustamisen aikoihin vuonna 1987 ja vuosien mittaan se on löytänyt nykyisen asunsa. Keskikerroksesta löytyy ravintolan ja caddiemasterin palvelut. Vinttikerroksesta löytyy toimiston työpisteet sekä viihtyisät kokoustilat. Alakerran perunakellarista on remontoitu viihtyisät sosiaalitilat suihkuineen ja saunoineen.
Ulkoasu on myös muuttunut vuosien mittaan ja isolta sisästerassilta on nykyään mahtavat näkymät 9. ja 18. griineille sekä omenapuiden laaksoon. Vieraspelaajat kommentoivat usein näkymää keskieurooppalaiseksi, jos vain omenatarhan sijalla olisi viinitarha.
Toimitusjohtaja Nina Sampakosken mukaan Ruukkigolfin nykyinen brändi ja identiteetti rakentuvat vahvasti historiamme pohjalle.
Punainen maalaisklubitalo sykkii golfkentän sydämenä ja omenat ovat mukana vahvasti brändissämme, niin syksyn sesonkituotteina kuin omassa siiderissämmekin. Juuremme ovat syvällä vanhan Pohjan kunnan mullassa ja niiden varaan on hyvä rakentaa modernia golfyhteisöä.
Kategoriassa: Frogleg News