SENIORIEN VIIKKOKISA 5
Miesten osalta on jo nyt saatu melko suuria piste-eroja kokonaistilanteessa. Naiset kamppailevat sen sijaan huomattavasti tasaisemmin.
Tällä kertaa vuorossa lyöntipeli ruotsalaisittain. Naisten sarjassa osallistujia nyt enemmän ja niin voittaja Päivi Elolle kertyikin hyvin pisteitä. Kirsti ja Hilppa seuraavina.
M70+ miehissä Tapsan peli-ilo toi heti toisenkin voiton jälleen hyvällä tuloksella. Tasaista oli kärjessä, kun Hasse samalla tuloksella toisena ja vain lyönnin perässä Kari Syrjälä. Osallistujiahan tässä sarjassa on edelleen runsaasti.
Nuorempien miesten sarjaan sen sijaan löytyi Sörenille yllätysvoittaja, Pekka oli hieman parempi. Mutta Sörenin kakkossija pitää hänet hyvässä johtoasemassa kokonaistilanteessa. Kolmantena päivän kisassa oli Henrik tuloksella 75.
Ps. Bunkkeritalkoissa oli tänään vain kolme osallistujaa. Jotain saatiin toki aikaan, mutta ajatus oli toisenlainen. Mutta ehkä sitten taas jatkossa…
terv. Pekka