SENNUJEN ALKUKESÄN SEURAOTTELUT
Sennut pelasivat kesäkuussa 2 seuraottelua, molemmat kotikentällä. Juhannuksen alusviikolla 18.06. saapui vieraaksemme Vihdin Golfseura. Ilma oli sopivan vilpoinen ja pilvinen ja meillä kenttä luonnollisesti hienossa kunnossa. Vihtiläisillä olikin hieman ongelmia sopeutua Ruukin tasaisiin ja nopeisiin griineihin. Heidän tavoitteenaan oli tietysti rakentaa sopiva bufferi myöhemmin elokuussa pelattavaa omaa kotiotteluaan varten.
Tämä ei kuitenkaan aivan onnistunut, kun Sören ja Malmin Ilkka pystyivät hienolla pelillään eliminoimaan Vihdin 3 parhaan pelaajan rynnistyksen ja Ruukki vei tämän jälkeen seuraavat 5 sijaa ja myös koko ottelun, kun mukaan laskettiin 12 parhaan pelaajan tulokset 369-332.
Juhannuksen jälkeisenä maanantaina vieraaksemme saapuivat Vuosaaren sennut. Viime vuonna kärsimme kirvelevän 3 pisteen tappion heidän kotikentällään Itä-Helsingissä, kun sovitun mukaisesti kummaltakin joukkueelta otettiin tuloksesta pois paras ja huonoin tulos. Otteluihin on joskus liittynyt myös melkoista dramatiikkaa, kuten muutama vuosi sitten Vuosaaressa, kun melkoinen sademyrsky vyöryi mereltä yllemme. Noin puolet pelaajista luovutti pelin 9 reiän jälkeen muiden vielä sinnitellessä loppuun asti läpeensä märkinä.
Nyt pääsimme pelaamaan hienossa lähes tyynessä kesäkelissä. Vuosaarelaiset ovat poikkeuksellisia vieraita siinä, että heille hienot griinimme ovat jopa hitaita, sillä heillä lienee ehkä Suomen nopeimmat griinit kotikentällään. Kehuja griinimme saivat tasaisuudestaan ja vastaanottavuudestaan (Vuosaaren griinit ovat kuulemma kovia).
Kun kaikki olivat päässeet perille ja lounas oli syöty, voitiin todeta isäntien vieneen voiton pistein 349-287. Ruukin voitto olisi ollut jopa vielä suurempi, mutta tuloksista poistettiin molemmilta joukkueilta kaksi parasta yksilö tulosta ja huonoin tulos. Ensi vuonna ottelu pelataan taas Vuosaaren links-kentällä.
Seuraava ottelu pelattiin sitten Meri-Teijossa heinäkuun puolella. Viime vuonna Ruukki voitti ottelun pitkästä aikaa (tosin kotikentällä) ja kiertopalkinto jäi haltuumme. Meri-Teijo kyllä muisti kehottaa meitä tuomaan sen mukanaan. Syytä olikin, sillä heidän pitkällä kentällään isännät veivät voiton pistein 341-314 ja pokaali jäi taas Teijoon. Alkuaikoina siihen myös kaiverrettiin voittanut joukkue, ja niiden mukaan ottelua olisi pelattu ainakin vuodesta 2009. Ensi vuonna hankimme pokaalin kotikentällä takaisin.
Loppukesän seuraottelut ovat kaikki vieraissa eli seuraavasti:
Ti 06.08. klo 10 Vihti – RuG Vihdissä, max. 16 pelaajaa Ruukista
Ma 12.08. klo 10 EkeGolf – Hangon Golf – Rug Tammisaaressa, 24 pelaajaa Ruukista
Ma 26.08 klo 10 Hangon Golf – RuG – EkeGolf Hangossa, 24 pelaajaa Ruukista
Ilmoittautuminen kaikkiin näihin otteluihin Nexgolfissa (kolmiotteluissa 24 on enimmäismäärä yhteislähdön vuoksi)
Kristian 29.07.