SYYSKOKOUS 30.11.
Syyskokouksessa Fiskars Forumissa oli läsnä 22 henkilöä.
Kokous aloitettiin hiljaisella hetkellä jäsenemme Ari Viitasen muistoksi.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari-Pekka Lundén ja sihteeriksi Rabbe Enckell. Pöytäkirjan tarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Maria Siro ja Hilppa Hyrkäs.
A-P toi tuoreet terveiset Golfliiton liittovaltuuston kokouksesta, jossa mm. vaihtui liiton puheenjohtaja. Toimikuntien puheenjohtajat esittelivät toimikuntiensa toimintasuunnitelmat vuodelle 2015. Kilpailutoimikunnalle esitettiin muutoksia alustavaan kilpailukalenteriin, mm että seuran mestaruuskilpailut pelattaisiin samana viikonloppuna kuin muillakin kentillä, ja että klubikilpailuja siirrettäisiin heinäkuulta elokuulle. Myös asiasta, miten määritellään Ruukkigolfin edustuspelaaja, käytettiin runsaasti puheenvuoroja.
Junioritoimikunnan laaja ja aktiivinen työ jatkuu edellisvuosien malliin ja sinne haetaan uusia vapaaehtoisia ohjaamaan ryhmien harjoittelua.
Kenttätoimikunnan päätös siirtyä pois teeboxien väreistä ( valkoinen, keltainen, sininen, punainen) tee it forward -järjestelmään herätti myös keskustelua.
Senioritoimikunta jatkaa niin ikään aktiivista toimintaansa viikkokilpailuin, seuraotteluin yms. Toimikunnan toimintasuunnitelmaa esitteli toimikunnan jäsen Sören Isaksson.
Tiedotus- ja markkinointitoimikunnan tehtäviä on siirretty toimistolle. Toimisto vastaa ulkoisesta tiedottamisesta mm. kilpailujen osalta.
Klubi- ja koulutustoimikunnan toimintasuunnitelman yhteydessä kerrottiin uudesta pro-yhteistyöstä Nordcenterin kanssa. Toimikuntaan toivottiin myös miespuolisia jäseniä.
Kokouksessa hyväksyttiin seuran tulevan vuoden toimintasuunnitelma sekä tulo-ja menoarvio. Jäsenmaksut pidetään ennallaan.
Kokous valitsi tulevan toimintavuoden 2015 hallituksen. Puheenjohtajana jatkaa Ari-Pekka Lundén. Varsinaiset jäsenet: Martin Nordström (kilpailu-ja tasoitustoimikunta), Jorma Ketola (junioritoimikunta), Kristian Toivio (senioritoimikunta), Sture Fiskars (kenttätoimikunta), Hilppa Hyrkäs (markkinointi- ja tiedotustoimikunta), Gunvey Zweygberg (klubi- ja koulutustoimikunta, hallituksen sihteeri), Markus Larkimo ja Magnus Henriksson. Varajäsenet: Toni Laamanen ja Elias Lahtinen.
Hallituksen jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan.
Kokouksen lopuksi muina asioina keskusteltiin mm vuokramökkien kunnosta ja miten kentän käyttöastetta voitaisiin nostaa. Läsnäolevat JC Ruukkigolf Oyn hallituksen jäsenet painottivat kentän kunnon olevan prioriteetti numero yksi, ja siihen myös satsatun mm. konehankinnoin.
/Hilppa Hyrkäs, tiedotus ja markkinointitoimikunta