Uudet ravintoloitsijat odottavat innolla kesää!
On vappuviikon maanantai-ilta ja klubitalolla sekä sen ympäristössä on täysi hulina päällä. Myöhäinen kevät on sotkenut niin toimiston kuin kenttäväenkin aikatauluja ja avauskisaan on enää vain vajaa viikko aikaa. Kentältä kuuluu koneiden ääniä ja rouva toimitusjohtajakin on jo sorvin ääressä haalarihommissa, eli maalaamassa ulko-WC:n seiniä huoltohallin pihassa. Siis aivan normaaleja perusrutiineja golfyhteisön keväässä.
Ruukkigolfin uudet ravintoloitsijat Monica ja Mahmood löytyvät keittiön puolelta lastaamassa juomia kylmäkaappiin ja pyyhkimässä vitriinien hyllyjä. Ensimmäinen erä Ruukin uutta kivennäisvettä on saapunut juuri perille ja sen laatu todettiin erinomaiseksi, juuri sopivan sitruunaisen makuiseksi.
Monicalla on pitkä kokemus ravintola-alasta Raaseporin alueella ja hän on toiminut esimerkiksi kokkina, tarjoilijana, kokousemäntänä ja ravintolaesimiehenä. Työpaikkoja ovat esimerkiksi olleet mm. Fiskars Wärdshus, Tammisaaren Kaupunginhotelli, Amica (Fazer Food Services), Calliola, Revy/La Vida ja Krook.
Mahmood on kotoisin Irakista ja asunut Suomessa jo yli 6 vuotta. Hän on myös päässyt tutustumaan ravintolatoimintaa esimerkiksi Kisakeskuksessa ja Hangon kahviloissa. Hän opiskeli ja valmistui merkonomiksi Karjaan Axxelista vain 1v 2kk:ssa.
Millä mielin kohti uutta ja ensimmäistä kautta Ruukissa?
”Tutustuimme reilut 4 vuotta sitten ja haave omasta ravintolasta on elänyt mielissämme nämä vuodet. Kun kävimme täällä Ruukissa tammikuussa ensimmäistä kertaa, niin vanha klubitalo ja sen tunnelma tekivät heti vaikutuksen. Myös keittiön varustus oli hyvässä kunnossa. Talven jälkeen perussiivous riitti hyvin ja olemme tehneet vain joitakin pieniä järjestelyjä laitteiden ja kalusteiden osalta. Nyt odotamme innolla uutta kassakonetta ja ensimmäisiä tukkutoimituksia.” – kertoo Monica
”Meillä on käynyt Tammisaaren Krookissa muutamia ruukkilaisia syömässä ja heiltä oli mukava kuulla uuden kauden odotuksista ja toiveista myös ravintolapalvelujen suhteen. Meillä on tapana tehdä tosi isoja ruoka-annoksia ja ruukkilaisen herran mukaan annos oli juuri sopiva. Rouvan mielestä taas erinomaisen makuinen, mutta turhan iso. Tehdään sitten näiden välikokoa ruukkilaisille” – naurahtaa Mahmood saamastaan asiakaspalautteesta.
Mitä uutta ja mitä vanhaa on luvassa?
”Olemme olleet yhteydessä entiseen ravintoloitsijaan Joniin ja saaneet hyvän ja realistisen kuvan golfkentän kaudesta kaikkine rutiineineen ja yllätyksineen. Viikonloppuihin ja kisoihin on aina tarjolla noutopöytä ja ruokalista sisältää tietysti hampurilaiset, pastat, pizzat ja salaatit. Kahvilatuotteisiin tulee normaalisti sämpylöitä ja makeita leivoksia. Ja välipaloiksi tietysti hodareita ja nakkeja. Ninan toivomuksena oli ”helppo menu” ja siltä pohjalta aloimme suunnitella kesän toimintaa. Hanajuomien ja virvokkeiden toimittajana jatkaa Koff ja viinit tulevat Harwallin kautta.” – kertoo Mahmood
”Saimme myös kuulla miten suosittu ravintolan sivu on Ruukin kotisivujen liikennevirrassa, joten viikon lounaslistojen julkistus ja muunkin ravintolaan liittyvän tiedon päivittäminen tulee olemaan tärkeää. Opettelemme myös pelaajamäärien seurantaa NexGolfista sekä säätiedotteita, sillä ne määrittävät hyvin voimakkaasti päivien rytmiä ja aterioiden määrää.” – pohtii Monica.
Monica kertoo myös, että hän ottaa päävastuun Ruukin toiminnasta ja lisävoimia kutsutaan sitten mukaan tarpeen mukaan. Esimerkiksi viime kaudella tiskin takana ja keittiössä häärinyt Stella tulee olemaan mukana kauden edetessä.
Kun saimme tämän mahdollisuuden alkaa Ruukkigolfin ravintoloitsijoiksi, otimme sen ilolla vastaan. Odotamme innokkaasti, että opimme tuntemaan kauden aikana valtavan määrän uusia ihmisiä ja palvelemaan teitä parhaan kykymme mukaan!
Tulkaa vaan rohkeasti juttelemaan. Kaikki toiveet ja palautteet ovat aina arvokkaita toimintamme kehittämiseen!
Terveisin!
Monica & Mahmood
Takaisin FROGLEG-päävalikkoon.