Omenatarhureilta golfin rakastajille

Kiirettä pakoon.

Ruukkigolfin taustalla oleva tarina on yhtä autenttinen ja mukaansatempaava kuin paikka itse. Ruukkigolf sai alkunsa, kun suomalainen omenanviljelijä matkusti yhdysvaltoihin oppimaan uusia viljelytrendejä, mutta rakastuihin sen sijaan golfiin. Muutamaa vuotta myöhemmin syntyi Ruukkigolf. Meillä status ja kiire jätetään parkkipaikalle. Ollaan omia itsejämme. Siitä syntyy Ruukin henki — pelataan sellaisina kuin ollaan.

Ruukkigolfin kiehtova historia

Brödtorpin kartanon isäntä Ernst Knapen sanoin:  ”Isäni oli solminut 1950-luvulla suhteita USA:n suuntaan ja sai järjestettyä minulle harjoittelupaikan tuttuun perheeseen amerikkalaiselle farmille 1960-luvulla. Tarkoituksena oli opiskella ja haistella uusia tuulia maatalouden kehittämiseen ja tietysti myös opetella sujuvaa englannin kieltä. Kun saavuin sinne perille, niin tila oli muuttanut yllättäen täysin toimintaansa. Pelloille oli rakennettu golfkenttä ja ylimääräisillä alueilla kasvatettiin siirtonurmea. Sieltä se idea golfkentästä taisi jäädä kytemään lähes neljännesvuosisadaksi”. 

Ruukkigolfin ensimmäiset askeleet otettiin myöhemmin, koska yhdelle miehelle golfkentän perustaminen tuntui liian isolta haasteelta ja siksi Ernst esittelikin idean Karjaan Rotary-klubilla, jossa oli jo esiintynyt viriävää kiinnostusta golfiin. Hän kertoo: ”Kuulin että Rissasen Erkillä oli suunnitelmia golfkentän rakentamiseksi Karjaalle ja kun aloimme suunnitella yhdessä asiaa, niin ajatus kentän rakentamisesta Brödtorpin maille syntyi vuonna 1985. Projekti lähtikin tästä varsin ripeästi eteenpäin ja osakeyhtiö perustettiin jo keväällä 1986. Ry:n vuoro tuli sitten samana syksynä.Saimme starttia varten 3,5 miljoonan markan lainan ja sillä kenttäprojekti sitten konkretisoituikin. Rissasen Erkin ohella myös Väänäsen Pentti ja Holmbergin Guy kantoivat vastuita organisaatioiden ensiaskelista”.

 

Erilaisista kenttäsuunnitelmista toteutukseen

Ernstin sanoin: ”Ensimmäiset kenttäsuunnitelmat teki arkkitehti Reijo Hillberg, jonka käsialaa on esimerkiksi Pickalan golfkeskus. Emme kuitenkaan löytäneet näistä meille sopivaa ratkaisua ja uudet suunnitelmat tilattiin kenttäarkkitehti Lasse Heikkiseltä. Heikkinen suunnitteli Ruukkigolfiin myös 2×18 väylän vaihtoehdon, josta kuitenkin luovuttiin liian suureellisena. Tältä pohjalta rakentui sitten nykyinen 18 väylän kenttä. Kentän nimeäkin mietittiin paljon. Brödtorpia pidettiin liian vaikeana vaihtoehtona ja lopulta päädyimme Ruukki/Bruk – vaihtoehtoon, koska nimien yhteys tänne Länsi-Uusimaalle oli hyvin luonteva”. 

Ruukkigolfin maanrakennuksesta vastannut porukka tuli Ahvenanmaalta. Ernst kertoo: ”Pojat tekivät erittäin pitkää 4-päiväistä työvuoroa ja läksivät sitten pitkäksi viikonlopuksi kotiin. Osa työporukasta nopeutti kotimatkaansa ja käytti Ahvenanmaalle avattua jäätietä. Aivan kaikki eivät siihen seikkailuun uskaltautuneet, vaan käyttivät lentokonetta kotimatkoihinsa”.

 

Ruukkigolfin avajaiset – Pohja nousee Suomen golfkartalle

Kenttäprojekti ja maarakennus etenikin sitten rivakalla vauhdilla ja range avattiin toukokuussa 1987 ja ensimmäinen yhdeksikkö saatiin auki heinäkuussa 1987. Samana vuotena alkoi myös entisen kartanon väentuvan saneeraus klubitaloksi. Viralliset avajaiset pidettiin tarkalleen 7.8.1988 ja tämä teki Ruukkigolfista 13. täyspitkän kentän Suomen golfhistoriassa. Nordcenterin avajaiset olivat vain päivää aikaisemmin, joten silloin Pohjan kunta otti ison loikan Suomen golfkartalle.

 

Rakastu Ruukkiin

Ruukkigolfissa vangitsevaa on sen maalaisromanttinen miljöö ja kiireetön tunnelma. Nämä kaksi seikkaa yhdistettynä kentän viime vuosien mainioon kuntoon on välittynyt kenttärankingeissa ja Pelaaja Ensin kyselyissä, joissa Ruukkigolf on noussut kohisten.

Ruukkigolfin 18-reikäinen kenttä on täydellinen yhdistelmä haastavaa ja mieleenpainuvaa mäkistä metsäkenttää etuysin osalta, ja vehmasta, omenapuutarhan kainalossa seikkailevaa puistokenttää takaysin osalta. Laadukas ruohorange, par 3 -kenttä klubitalon välittömässä yhteydessä sekä juuri uusittu klubimaalaistalon terassi antavat myös syytä onnistuneella harjoittelulla ja aistikkaalle nautiskelulle. Oletko sinä maistanut jo Ruukkigolfin omaa Ruukki Cider -omenamaalaissiideriä?  

Ruukkilaisuus on elämäntapa. Tervetuloa osaksi ruukkilaisten perhettä.